Rakenne asettaa mahdollisuudet, ei valmista ulkomuotoa
Mineraalin kiderakenne kuvaa atomien järjestynyttä asettelua. Sen ulkoinen habitus kuvaa näkyvää muotoa. Nämä käsitteet liittyvät toisiinsa, mutta eivät ole keskenään vaihdettavissa. Sama mineraali voi kasvaa erillisinä kiteinä, tiiviinä rakeina tai säteittäisinä aggregaatteina. Oppikirjan piirros esittää ihannegeometrian, kun taas luonnon näyte kirjaa myös tietyn paikan tilan, kemian ja kasvuhistorian.
Kun naapurikiteet kohtaavat, ne rajoittavat toistensa kasvua. Kiveen sulkeutunut rae ei ehkä koskaan kehitä täydellisiä ulkopintoja. Avoin onkalo voi sallia pintojen kehittyä vapaammin. Siksi kiiltävä, hyvin muodostunut kide ja huomaamaton rae voivat olla sama mineraali. Kauniit pinnat ovat todiste kasvuolosuhteista, eivät mittari tieteellisestä merkityksestä tai arvosta.
Kolme tietä kiteeseen
Jäähtyvät sulat: kilpailu kivessä
Magman jäähtyessä mineraalit kiteytyvät olosuhteiden salliessa. Kemia, paine ja jäähtymisen historia vaikuttavat syntyvään mineraaliyhteisöön. Graniitti sisältää yleensä kvartsia ja maasälpiä muiden mineraalien ohella. Erityisesti karkearakeiset pegmatiitit voivat kehittyä, kun sulan koostumus, haihtuvat aineosat ja kasvuolosuhteet suosivat suuria kiteitä. Pelkkä ”hidas jäähtyminen” on epätäydellinen selitys.
Mineraalipitoiset fluidit: suonet ja onkalot
Halkeamissa liikkuvat fluidit voivat kuljettaa liuenneita aineosia. Lämpötilan, paineen, fluidin kemian tai ympäröivän kiven kanssa tapahtuvien reaktioiden muutokset voivat edistää saostumista. Toistuvat fluidivaiheet voivat tuottaa kerroksellisia täytteitä tai peräkkäisiä mineraalisukupolvia. Suoni on siis tutkittava todiste, eikä merkki siitä, että kaikki siinä muodostui yhtä aikaa.
Haihtuminen: pitoisuuden muutokset
Kun vesi haihtuu, liuenneet ainesosat rikastuvat ja mineraaleja voi saostua. Haliitti ja kipsi ovat tuttuja haihdutemineraaleja. Se, mikä faasi muodostuu, riippuu liuoksen kemiasta ja olosuhteista. Valkoista kuorta kuivuvan altaan vierellä ei tunnisteta pelkästään ympäristön tai värin perusteella.
Epätavalliset kidemuodot vaativat tavallisia kysymyksiä
Neulamaisia kiteitä kutsutaan akikulaarisiksi, litteät kiteet voivat olla taulumaisia ja rypälemäisesti pyöristyneitä pintoja kuvataan botryoidisiksi. Nämä termit auttavat kuvaamaan geometriaa ilman, että väitetään mineraalin nimeä. Samankaltaisia kasaumamuotoja esiintyy eri mineraaleissa. Kuitumaisen näköinen aines vaatii erityistä varovaisuutta, koska pelkkä ulkonäkö ei sulje pois hengitysteitse tulevaa vaaraa. Älä irrottele tuntemattomia kuituja tarkempaa tarkastelua varten.
Kaksoskiteet ovat kiteitä, joilla on tietty kidetieteellinen kasvusuhde. Ne eivät ole pelkästään kaksi toisiinsa koskettavaa kidettä. Dendriittiset kuviot voivat muistuttaa haarautuvia kasveja, vaikka ne kuvaavat epäorgaanista kasvua. Pyöristyneet tai haarautuvat rakenteet voivat heijastaa, miten aines pääsi kasvavalle pinnalle, mutta yksi käsinäyte harvoin todistaa koko mekanismin. Kuvaile ensin kuvio ja vertaa sitten ehdotettua selitystä geologiseen ympäristöön.
- Habitus
- Näkyvä kasvumuoto
- Rakenne
- Atomien järjestäytyminen
- Tekstuuri
- Rakeiden väliset suhteet
Jalokiven ulkonäöllä on geologinen historia
”Jalokivi” on käyttöluokka, ei yksi geologinen alkuperä. Rubiini ja safiiri ovat korundin muunnoksia, smaragdi on berylliumin muunnos. Niiden muodostuminen liittyy tiettyihin kemiallisiin olosuhteisiin ja geologisiin ympäristöihin, jotka vaihtelevat esiintymittäin. Väri voi liittyä hivenaineisiin, vikoihin tai muihin mekanismeihin. Vihreää läpinäkyvää näytettä ei todeta smaragdiksi vertaamalla sitä kuvaan.
Kirkkautta ja väriä voivat vaikuttaa myös sulkeumat, halkeamat ja käsittelyt. Osa sisäisistä piirteistä säilyttää tietoa ympäristöstä, jossa kide kasvoi, kun taas osa muodostui myöhemmin. Luonnollisen alkuperän tai käsittelyn selvittäminen on erikoistuneen gemmologin työtä. Tämä opas ei todenna jalokiviä, tunnista jokaista synteettistä tuotetta eikä arvioi markkina-arvoa. Dokumentoitu laboratorioraportti vastaa eri kysymykseen kuin aloittelijan kuvaus kidemuodosta.
Etsi todisteita toisesta vaiheesta
Pseudomorfi säilyttää aiemman mineraalin ulkomuodon korvautumisen tai muutoksen jälkeen. Sen nykyinen muoto voi siksi viitata entiseen vaiheeseen eikä kertoa nykyistä koostumusta. Sää voi peittää kiteet oksideilla, liuottaa reunoja tai jättää onkaloita. Halkeamat voivat täyttyä nuoremmalla mineraalilla. Nämä päällekkäiset vaiheet selittävät, miksi näytteessä voi olla näennäisesti ristiriitaisia vihjeitä.
Kysy, mikä aines leikkaa, peittää tai sulkee minkä muun aineksen. Tällaiset suhteet voivat viitata suhteelliseen järjestykseen, mutta ne vaativat huolellista tarkistusta. Kuvaa koko näyte ennen yhden kiinnostavan kiteen suurentamista. Ympäröivä kiviaines voi sisältää vahvimman todisteen siitä, miten yhteisö muodostui. Säilytä tämä konteksti, äläkä leikkaa sitä pois pelkästään siistimmän näyttelyn vuoksi.
Perusta tarina lähteeseen
Vertaa havaintojasi todellisen kohteen tai geologisen yksikön kuvauksiin, jos niitä on saatavilla. British Geological Survey ja U.S. Geological Survey tarjoavat helppokäyttöisiä lähtökohtia kiviainesta muodostaviin prosesseihin. Paikalliset geologiset kartat, museotiedot ja julkaistut esiintymätutkimukset voivat lisätä yksityiskohtia, joita yleinen kideopas ei tarjoa. Merkitse alustava muodostumistarina selvästi alustavaksi.
- British Geological Survey — geologiset kartat, tutkimus ja oppimateriaalit.
- U.S. Geological Survey — geologiset prosessit ja mineraalivarat.
- Gemological Institute of America — jalokivitutkimus ja koulutusmateriaalit.